Perheyrityksille
McKinseyn selvityksen (ks. kuva alla) mukaan perheyritykset pärjäävät taantumassakin keskimääräistä paremmin. Kun perhearvoihin tukeutuminen on varmistanut taantumassa sekä taloudellisen pärjäämisen, asiakasuhteiden pysymisen että henkilöstön osaamisen säilymisen, hidastaa arvoista johtuva riskien välttely lamasta nousemista. Nyt liiketoimintamallien innovatiivinen uusiminen edellyttää uutta osaamista ja kasvuhalua.Olemme kehittäneet uudenlaisen tavan uusia liiketoimintamalleja perhearvoja kunnioittaen. Tämä mahdollistaa aiemman ”tuotteita/palveluita” puskeneen liiketoimintamallin uudistamisen ratkaisuliiketoiminnaksi tai jopa tuotannollisen osaamiseen pohjautuvaksi palveluliiketoiminnaksi. Huippuosaaja tarjontamme koostuu joko ao. kuvan yksittäisistä rooleista tai kokonaisvaltaisesta osaajatiimistä.

Perheyritysten mahdollisuus kansallisessa innovaatioprosessissa

